lauantai 26. marraskuuta 2016

Joulun aikaa

Adventin ajan aloitti Sepän talon joulu-tapahtuma, johon osallistui  joukko yhdistyksemme jäseniä.



Tapahtuman ideana oli koota eri alojen kulttuuritoimijoita yhteen, järjestää yleisölle avoin tapahtuma ja tehdä Sepän taloa tunnetuksi. Radio Ramona oli paikalla koko päivän ja tallennettua materiaalia tullaan kuulemaan Ramonan joulukalenterissa.

 Eila Minkkisen hopeakoruja oli esillä Sepän talon joulu-tapahtumassa. 


Enemmän taidettamme on esillä vielä

Jouluisessa pop up-näyttelyssä

9.-14.12.2016



Jouluisessa pop-up-näyttelyssä on runsaasti esillä monen kokoisia ja monen hintaisia taideteoksia Rauman Taiteilijaseuran taiteilijoilta: 

Kirsi Backman, Maija Kantanen, Riitta Lehto-Toivanen, Esko Lappalainen, Marko Mertala, Taru-Taina Nora, Arja Nummi, Tommi-Wihtori Roström, Sanna Saarinen, Teuvo Salminen, Tuula Solin, Tuulikki Tukiainen ja Heli Väisänen. 

Tervetuloa tutustumaan ja tekemään taideostoksia!